• 30 Sep 2008 /  Yleistä 1 Comment

    Oma maineeni bloggaajana on luultavasti jo ajat sitten mennyttä, mutta en siltikään ole unohtanut tätä sivua enkä muitakaan blogeja. Blogi randomina äänitorvenani ei toiminut, eikä varsinkaan englanninkielisenä. Nyt ajattelin yrittää huvikseni ja piristyksekseni jotain melkoisen muuta: suomenkielistä animefiguuriblogia. Niitä ei oman tietämykseni mukaan ole kuin yksi: Life Thru a Lens, jossa Laurana kirjoittaa kyllä paljon muistakin aiheista. Mutta minulle saa ilmoittaa muitakin suomalaisten blogien linkkejä jos joku tietää.

    Suomalaisten animefiguuriharrastajien tulisi mielestäni lyöttäytyä enemmän yhteen. Kyseessä on kuitenkin tässä maassa sen verran harvinainen harrastus, että sellaista joukkoa olisi hankala kasata vaikka yhdelle foorumille.

    Harrastusaikaa on kertynyt jo reilu vuosi ja figuurit ovat mitä oivallisin rahareikä (ylimääräisille) opiskelijarahoilleni, uskokaa. Erilaisia figuureja onkin kertynyt jo lähemmäksi 20 kappaletta. Olen tarkka ostamieni figuurien aitouden kanssa, mutta pyrin halvimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon enkä halua maksaa ylimääräisestä. Tällä hetkellä yhtäkään figuuriani en ole tilannut (joutunut tilaamaan) ulkomailta.

    Tulossa on siis juttua ensimmäisestä figuuristani, joka on Nagato Yuki gashapon. Päivittelen verkalleen tänne jokaisen figuurini ja lisään uusia merkintöjä kunhan kokoelmani karttuu. En myöskään halua hukuttaa tai lannistaa itseäni jatkuvaan päivityspaineeseen, päivitän omaan tahtiini.

    Briefly in english:

    I’m planning to write in Finnish from now on. I’m really sorry of this, my language skills are just not enough.

    Kirjoittanut tsurai @ 9:04 pm

One Response

WP_Blue_Mist
  • Anski Says:

    Mielenkiintoista :) Itseltä löytyy pari figua, mutta eipä ole tullut kuvailtua niitä. Varmaan hankinnassa jossakin vaiheessa lisää… Laitahan ihmeessä lisää postauksia, täällä olisi ainakin yksi kiinnostunut lukija luvassa. :)

Jätä Kommentti

Please note: Comment moderation is enabled and may delay your comment. There is no need to resubmit your comment.